Paikka: Åbo Svenska Teater
Lipun hinta: 11e tavallinen lippu / 15e kannatuslippu
Mikä->
Teekkarispeksi 2008: Kaarina Maununtytär eli täyskäsi Tukholmassa
Vain muutamaa vuotta aiemmin Kaarina Maununtytär työskenteli apupiikana Cantorin krouvissa. Nyt häntä ollaan kruunaamassa kuningattareksi tykkien jylyn kaikuessa linnan muureista.
Yksi yö muutti Kaarinan koko elämän. Kuningas Erik iski silmänsä nuoreen apupiikaan veljensä Juhana-herttuan syntymäpäivillä ja teki tästä vaimonsa. Muu hoviväki tulee kuitenkin vastanaineiden onnen tielle. Omia suunnitelmiaan hautovat kuninkaan entinen rakastajatar Agda, puolalainen prinsessa Jagellonica ja vallanhimoinen neuvonantaja Jöran Persson.
Myös kuninkaan ja tämän veljen välinen suhde saavuttaa käännekohtansa. Juhanalle jää valtapelistä käteen Musta Pekka, kun Erik määrää hänet vangittavaksi. Erikin kunnon heikentyessä Kaarina joutuu valitsemaan rakkautensa ja aseman välillä…
Speksi - musiikkia, improvisointia ja komediaa
Speksi on täysin omanlaistaan, vuorovaikutteisuudesta syntyvää musiikkiteatteria, jolle historiallinen aihepiiri ja ajan ilmiöiden kriittinen parodiointi on tyypillistä. Oleellinen osa speksiä on vuorovaikutus yleisön kanssa: yleisö saa osallistua esitykseen huutamalla kommentteja ja ehdotuksia esiintyjille. Kun salissa kaikuu omstart, lavalla olijat improvisoivat kohtauksen uudelleen, kenties aivan uudessa tyylilajissa.
Teekkarispeksi on Teknillisen korkeakoulun opiskelijoiden toteuttama ja tuottama spektaakkeli, joka on vuosien saatossa vakiinnuttanut asemansa akateemisessa maailmassa. Teekkarispeksi ilahduttaa vuosittain noin 3 000 päistä yleisöä ympäri Suomen ja produktioon osallistuu lähes 100 tekniikan opiskelijaa. Ensimmäinen Teekkarispeksi näki päivänvalon vuonna 1933 speksiperinteen rantauduttua Suomeen Pohjanlahden toiselta puolelta, Ruotsista. Vuodesta 1990 lähtien uusi Teekkarispeksi on tehty joka vuosi, ja keväällä 2008 saa ensi-iltansa jo 19. uuden ajan speksi.
Tervetuloa seuraamaan elävää teekkarikulttuuria!
Lipunmyynti alkaa 24.3. kiltiksellä ja in da internetz. Kerro kavereille!
Kysymyksiä??? -> pmtera@utu.fi
Ystävällisin terveisin
Puheenjohtaja

Keskustelu
Tiedotetta ei ole vielä kommentoitu.
Huom: Roskapostittajien takia kommentoida voi ainoastaan utu-verkosta (130.232.*) ja .fi-domaineista.