Kiltahuone

Digitin kiltahuone sijaitsee ICT-talon pohjakerroksessa, huoneessa B0035. (Kartta)

Mitä siellä tapahtuu?

Miksi sitten tulla vierailemaan niukasti kalustettuun (iso pöytä, 10 tuolia, kolme sohvaa, teepöytä, retropelikone, 2 jäsenten käytössä olevaa tietokonetta sekä pleikkarin versio 1 & 2) kiltahuoneeseemme?

Yksi vaihtoehto on ihailla erinäköisiä voitonmerkkejä, joita on tarttunut matkaan erilaisilta reissuilta ja eri tapahtumista. Palkintohylly suorastaan notkuu menestyksemme kunniaksi.

Toinen, vähintään yhtä hyvä, vaihtoehto on tulla kiltahuoneelle tekemään demoja. Sieltä todennäköisesti löytää jonkun joka on joskus pohtinut juuri samaa tehtävää ja on valmis tarjoamaan auttavan kätensä.

Näiden lisäksi kiltahuoneella voi käydä hoitamassa jäsenasiat kuntoon, eli liittyä Digitin jäseneksi ja maksaa jäsenmaksunsa tai ostaa Digit-tuotteita. Tuotevalikoima sisältää toistaiseksi muutaman erilaisen haalarimerkin. Digit-merkki on kovaa valuuttaa vaihtomarkkinoilla!

Mutta ehdottomasti tärkein syy kiltiksellä oleiluun on (pakollisen päivystysvuoron lisäksi) pelkkä ajan vietto ja yleinen hengailu. Juuri kiltis on se paikka josta voi tuttuja ihmisiä löytää jutustelemassa melkein koska vain sen auki ollessa.

Tai sitten se todellinen syy on pöytäjääkiekkopeli, jonka ympärille on jo kehittynyt aktiivinen kiekkoyhteisö. (Todellisuudessa pelejä on kolme kappaletta, kaksi Stigaa ja tosigurujen wanha Pola.) Ole tarkkana kenet haastat otteluun. Tosin polultaan hairahtuneet jumalatkin ovat kovin haavoittuvaisia, joskin vaarallisia.

Elektronisten pelien ystäville kiltahuoneelta löytyy 2 Playstationia, mallit 1 & 2 ja liuta pelejä(suosituimpina guitar hero 1 & 2) sekä retropelikone, jonka pelivalikoimasta löytyy useampia 90-luvun alun legendaarisia tuotoksia. Jäsenistön käyttöön on tarjolla myös kaksi kappaletta Ubuntu-käyttöjärjestelmällä varustettua konetta.

Päivystysajat

Kiltahuone on auki päivystysaikoina(ma 12-14) tai hallituslaisen läsnäollessa. Näinä valaistuksen aikoine se tarkoittaa arkisin n. 10-18.

Pääsy kiltahuoneelle

Mikäli olet hankkinut ICT:n avainkortin täältä, niin voit jäsenenä pyytää oikeuden kiltikselle pääsyyn lähettämällä viestiä esim. painamalla tästä tai digit@utu.fi otsikko: "Avainkortti: Etunimi Sukunimi". Viestiin: "Opiskelijanumero: XXXXX Avainkortinnumero 00XXXX".

 


This page loaded in 0.26769 seconds.